
Hyvinvoinnin muutosmatkalla et voi koskaan tietää, mitä kaikkea hyvää tulet saamaan elämääsi. Meillä valmentajilla on pitkä kokemus ihmisten yksilöiden ja työyhteisöjen valmentamisesta ja hyvinvointiteemoista. Olemme saaneet todistaa koskettavia ihmisten arjen muutoksia, kun hyvinvointi on asetettu tärkeäksi tavoitteeksi.
Voimme luvata, että osallistujat saavat aikaan vaikuttavia tuloksia ja muutosta, jos vain uskaltaa pysähtyä oman elämän äärelle rehellisesti ja toteuttaa itsensä tutkiskelua ja valmennuspolkua. Jokainen osallistuja kulkee omaa yksilöllistä valmennusmatkaa yhteisten teemojen äärellä.
Meillä jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnista. Jokainen tekee oman yksilöllisen matkansa muutokseen. Lisääntyneet muutokset näkyvät varmasti myös koko tiimin energiassa ja voimavaroissa. Meidän jokaisen elämä on ainutlaatuinen, ja valmennus mahdollistaa osallistujien valita sen, mihin muutokseen haluaa keskittyä.
Elämässä tulee meille jokaiselle eteen haasteita ja yllättäviäkin muutoksia. On tärkeää, että opimme keskittymään siihen, mihin voimme itse vaikuttaa.

Miksi tulisit valmennukseemme?
-
Motivaatiota muutokseen
Ymmärrät, mistä rakentuu muutoksen askeleet, sekä sen mitä tekijöitä Sinun tulee valjastaa käyttöösi että kykenet muuttamaan oman elämäsi käsikirjoitusta kohti omia unelmiasi!
-
Enemmän energiaa
Taitoja palautumiseen, parempaan uneen ja terveelliseen ravitsemukseen.
-
Voimavaroja arkeen
Opit sääntelemään Keho-mieli -tilaasi, hallitsemaan stressiä sekä ymmärtämään monipuolisen harjoittelun vaikutukset.


Valmennuskokonaisuus
Livevalmennukset
Yhteisen 2 tunnin hyvinvoinnin valmennustilaisuuden livenä Lappeenrannassa tai sovitusti teidän tiiminne paikkakunnalla.
2 x 60 min live-valmennus applikaation välityksellä, jossa valmentajat vastaavat kysymyksiin.
Yhteisen päätöswebinaarin kaikille osallistujille
Valmennusaplikaatio
Valmennus sisältää hyvinvointisovelluksen Hyvinvoinnin löytöretki -valmennuksen koko tiimille veloituksetta 6 kk ajan.
Yhteisön tuki
Valmennusaplikaatiossa voit keskustella muiden kanssamatkaajien kanssa sekä lähettää valmentajille suoraan mieltäaskarruttavia kysymyksiä joihin vastaamme yhteisissä Q&A livetapahtumissa.

Haluaisitko kuulla lisää?
Täyttämällä allaolevaan lomakkeeseen yhteystietosi, sekä kuinka isolle henkilöstömäärälle olisitte kiinnostuneita ottamaan valmennusta, niin voimme valmistella juuri teitä parhaiten palvelevaa valmennuskokonaisuutta.